Articles tagged with: Hatebreed
Uusia kikkoja ja jippoja.
Tämän Yhdysvaltalaisen hardcore jyrän uusin studio albumia rävähtää käyntiin juuri niin aggressiivisesti kuin voi odottaa. Mutta mitä uutta tämän kaltainen musiikki voi tarjota? Varsinkin kun Hatebreed on tehnyt jo vähintäänkin neljä toinen toistaan kovempaa levytystä. Viimeistään The Rise of Brutalitystä lähtenyt nousukiito ei voi jatkua loputtomiin, vai voiko? Mutta jo toinen kappale [...]
Yhdysvaltalaisyhtye Machine Head saapuu konsertoimaan Helsingin Jäähalliin maanantaina 1. helmikuuta osana The Black Procession -kiertuettaan. Kiertueen lämmittelijöiksi on valittu Hatebreed, Bleeding Through ja All Shall Perish. Helsingin konsertin liput tulevat myyntiin maanantaina 12. lokakuuta Lippupisteessä ja Tiketissä.
Suomessa useasti vieraillut Machine Head nähtiin viimeksi tähdittämässä Porin Sonisphere Festivalia. Bändin tuorein levy The Blackening on ollut menestys sekä myyntilistoilla että [...]
Harcore bändi Hatebreed julkaisi kansitaiteen lokakuun 5 päivänä ilmestyvälle uudelle levylleen. Albumi tullaan julkaisemaan perus cd:nä sekä cd/dvd special pakettina joka sisältää live kuvaa Saksan Wackenin toissa kesäiseltä festarilta ja viime kesän Download festarilta britanniasta.
Bändin MySpace-sivulta voi kuunnella In Ashes They Shall Reap -biisin, klik klik!
Biisilista näyttää tältä:
CD1 (as the regular edition)
1. Become The Fuse
2. [...]
Oman lajinsa leijonia.
Hatebreedin nousu hardcoren kärkinimeksi oman genrensä fanien lisäksi myös suuremman yleisön silmissä on ollut tasaisen vahva. Viimeisimmät levyt The Rise of Brutality ja Supremacy sekä jokin aika sitten julkaistu dvd saavat nyt jatkoa cover-kokoelmalla For The Lions, joka sisältää 18 lainakappaletta bändin omista suosikeista. Mukana on paljon metallibänejä mutta myös tuttuja hardcore-bändejä.
Slayerin Ghost [...]
Hardcorea monella kameralla.
Hardcore on kasvanut yhä suuremmaksi ilmiöksi viimeisten vuosien aikana, ja Hatebreed on noussut yhdeksi tunnetuimmaksi HC-bändiksi viimeisten kahden (The Hate of Brutality ja Supremacy) albuminsa myötä. Nyt on viimein vuorossa fanien kauan kaipaamaa herkkua.
Ensimmäinen virallinen live-dvd on kuvattu Supremacy-kiertueelta Detroitin Harpo’s-salissa usealla kameralla, joista hauskin on yleisön seassa turpaansa ottava ”pittikamera”. Tämä vie [...]
Hatebreed suunnittelee julkaisevansa kover-albuminsa For The Lions helmikuun 24. päivä Koch Recordsilla. Levyllä on odotettavissa kunnianosoituksia mm. Metallicalle, Judgelle, Cro-Magsille, Obituarylle, Sheer Terrorille ja monelle muulle. Bändin MySpace-sivulla on kuultavissa Sepultura koveri biisistä Refuse/Resist, joka puolestaan on julkaistu tulevan Punisher: War Zone -elokuvan sondtrackillä.
www.hatebreed.com
www.myspace.com/hatebreed
