Articles tagged with: Black Sabbath
Raskasta, melodista, parasta!
HIMin uuden levyn odotus on ollut aina tuskaista eikä tällä kertaa ilmestymisen venyminen kesältä syyskuuhun helpottanut tuskaani ollenkaan. Nimiraita Venus Doom ja The Kiss of Dawn olivat toki pyörineet radiossa jo tovin ja samat kappaleet oli myös julkaistu sinkkuna. Joten maistiaisia olin toki päässytkuulemaan. Odotukset olivat siis albumia kohtaan suuret ja pitkä aikainen [...]
Sabbathia ja Dioa.
Sapattivuosi on tehnyt jo kaksi albumillista kunnianosoitusta Black Sabbathille, sen alkuperäiselle kokoonpanolle. Näillä kahdella tribuutilla Ozzy Osbournea tulkitsi Hannu Paloniemi. Kolmannella albumilla Sapattivuosi keskittyy osuvasti Dion aikaseen Sabbathiin. Nythän jos koskaan on sille oikea hetki, kun Heaven And Hell on kovassa huudossa itse Ronnie James Dion, Tony Iommin, Geezer Butlerin ja Vinnie Appice [...]
Varsinaista herkkua!
Machine Head on musiikillaan jakanut mielipiteitä jo debyytti Burn My Eyesin ilmestyttyä vuonna 1994. Tämän jälkeen bändin levyillä vaihteleva tyyli vain lisäsi näitä risteäviä mielipiteitä ja epätasaisen materiaalin myötä bändin suosio laski. Vuoden 2007 maaliskuussa Machine Head löi kuitenkin arvostelijoilleen luun kurkkuun julkaisemalla myöhemmin loistavia arvosteluja niittäneen The Blackening albumin. Levyn melodiset ja monipintaiset [...]
Neljän Black Sabbath -legendan muodostama Heaven and Hell –yhtye saapuu konsertoimaan Suomeen kesäkuussa. Yhtyeeseen kuuluvat laulaja Ronnie James Dio, kitaristi Tony Iommi, rumpali Vinny Appice ja basisti Geezer Butler. Konsertti pidetään tiistaina 2. kesäkuuta Helsingin Jäähallissa. Heaven and Hell on perustettiin syksyllä 2006. Yhtyeen perustaja Ronny James Dio nimesi kokoonpanonsa Black Sabbathin vuonna 1980 ilmestyneen [...]
