V For Violence: The Cult of V
Liika on liikaa.
Tässäpä bändi, josta en ole kuullut mitään. Äkkisältään katsottuna V for Violence on todella ärsyttävän, ylistailatun näköinen paketti aivan kaikkinensa, mutta jospa annetaan musiikille mahdollisuus. Saatekirjeessä kertoillaan niitä näitä, mutta silmään pisti jälleen uusi genreluokitus. Jätän sen tarkoituksella mainitsematta, sillä mielestäni se ei kuvasta musiikkia millään tavalla.
Tuikataanpas sitten se cd-rinkula koneeseen. Ensimmäinen kappale junttaa keskitempoista raskasta ja tumman sävyistä metallia. Turhan pitkä biisi puuduttaa alkuunsa, eikä toinenkaan raita kummemmin sytytä. Mutta sitten, kolmannessa raidassa, Seven Days to Reverse Universe, alkaa jo kuulostaa paremmalta. Selvät Slipknot-vaikutteet kuuluvat mutteivät liiaksi. Biisi pysyy kuitenkin vaikutteisiinsa nähden paljon suoraviivaisempana. Laulun ja puhemaisen tulkinnan ärhäkkä sekoitus toimii – paljon paremmin kuin puhtaampi, turhan matalalle viety synkistely.
Myös The Ghost of Love jatkaa samaa linjaa vaikkakin hieman kepeämmällä otteella kitarasoundien säilyessä kuitenkin erittäin raskaina. Vahvat ”vetosolmu”-vaikutteet jatkuvat entistä voimakkaampina Boy Called Fucker -rallissa ja oikeastaan tästä eteenpäin koko levyssä. Omiakin juttuja on mukana, mutta ne hakevat vielä uomiaan.
Levyn puolivälin taittuessa nämä aluksi jopa mukavan kuuloiset vaikutteet alkavat kääntyä itseään vastaan. Vaikka matalalla murisevat kitarat ja jymäkästi polkevat basarit toimivat muun rytmiryhmän kanssa vaivattoman kuuloisesti, ei kappaleista oikein löydy sen kummempaa. Break The Face tosin pistää turpaan vielä kerran nousten yhdeksi levyn onnistujista.
The Cult of V on ehkä turhankin kunnianhimoinen debyytti. Lyhempi ja ytimekkäämpi ensijulkaisu olisi ollut helpommin sisäistettävissä, varsinkin kun biisimateriaalissa on liiaksi tasapaksua junttausta. Turhan monet biisit valuvat läpi korvien jättämättä minkäänlaisia jälkiä. Muutamat välähdykset kuitenkin toimivat erinomaisesti ja olisi hienoa nähdä, onko bändi lavalla niin aggressiivinen kuin se parhaimmillaan antaa levyltä ymmärtää. Puolet lyhyempänä levy olisi saattanut jopa pistää haluamaan lisää. Nyt sen läpikuuntelu on turhan raskasta.
(Levy-yhtiö: Osasto-A Records)
Lisää samasta aiheesta:
The Jade: Seconds Away From Salvation, Lamb Of God: Wrath, Fall Out Boy: Folie á Deux, Trivium: Shogun, Disturbed: Indestructible
(9 ääntä)
Loading ...
Loading ...
Jätä kommentti!