Kent: Röd
Konebiittiä tulvillaaan.
Pitkä matka on kuljettu vuonna 1997 julkaistusta Om du var här -hitistä. Tuolloin Kent otti ensimmäisen askeleen jalustalle, jota on sittemmin kiillotettu herkeämättä. Nyt julkaistu ruotsalaisten kahdeksas studioalbumi kuulostaa ensikuulemalta tylsältä ja ylipitkältä disco-pop-levyltä, jonka ainoat koukut ovat laulaja Joakim Bergin tutut melodiat ja ruotsinkielinen sanoitus.
Albumin yksitoista kappaletta tuntuvat kaikki hieman turhan pitkiltä. Yhtään selvää hittiraitaa ei löydy – ei vaikka kuinka kuuntelee ja yrittämällä yrittää sellaista löytää. Jo edellisellä levyllä taustalle jääneet kitarat loistavat edelleen poissaolollaan ja syntetisaattori puskee äänivalleja hieman liiankin konemaisesti.
Vals för satan ja Idioter nostavat puolivälissä levyä kuitenkin hieman pisteitä, kunhan ne ensin löytyivät tuosta koneiden turruttamasta massasta. Myös Ensamheten pitää mainita yhtenä levyn positiivisena palasena, vaikka siitäkin löytyy vahva bassolla höystetty discobiitti. Tämä levyn läpi hakkaava biitti lienee kuitenkin tarkkaan harkittu, sillä se luo vahvan punaisen langan läpi koko levyn.
Röd on siis konebiittiä tulvillaan. Silti sen yleisilme on vahvasti kentmäinen, ja ehkä Rödin juju löytyy vielä joskus vanhemmilla päivillä. Nyt sen masentava ja monotoninen tunnelma suututtaa. Iloisempia ja koukuttavampia ralleja on lähdettävä hakemaan bändin aikaisemmasta tuotannosta, ajalta jolloin bändissä oli vielä kitaravoittoisia ralleja kuten Musik Non Stop. Tämä albumi tuotti siis suuren pettymyksen, vaikka tavallaan sen alakuloinen sointi toimii harmaassa ja todella pimeässä Helsingissä. Ei täällä juuri mikään muukaan hymyilytä.
Tällä materiaalilla Kentin kovasti kiillotettu jalusta himmenee pahasti. Jos bändiä vielä tituleerataan Ruotsin suurimmaksi rockorkesteriksi, olisi sen syytä tehdä myös sen arvoisia kappaleita.
(Levy-yhtiö: RCA)


Jätä kommentti!